18.11.2012

vuorotyöläisen viikonloppu vapaalla


Voi mikä viikonloppu! On saanut ottaa vaan ihan iisisti eikä oo ollu kiire mihinkään. Saanu nauttia aamusin puurot, kahvit ja päivän lehdet kaikessa rauhassa. Mulle aamu on todella tärkeä osa päivää, jos en saa tehä asioita rauhassa ja ilman hirveetä hötkyilyä, koko päivä on todennäkösesti pilalla. Tykkään herätä aamuvuoroihinkin sen verran aikaisin, että saan nauttia edes aamukahvin kotona ennen töihin lähtemistä. Ja sängystähän noustaan heti ekalla herätyksellä, eikä jäädä torkuttamaan - en oo ikinä tajunnut moisen tarkotusta. Torkutat niin kauan, että kohta sulla onkin jo kiire ja olo on uupunut kun et voinutkaan jäädä vielä sen kolmenkymmenen torkutuksen jälkeen vällyihin köllimään. Mulla on kerrankin ollu aikaa (ja jaksamista) viikonlopputreenaamiselle. Tekniikka meinaa olla ruosteessa, minkäs muunkaan kuin harjoituksen puutteen vuoksi. Fiilikset on kuitenkin tosi hyvät ja paikat kivasti jumissa. Selkä on tällä hetkellä kyllä niinkin kipeä, että syvään hengittäminen tuottaa tuskaa. No pain, no gain! Joitamia viikkoja sitten revähtänyt takareisikin tuntuu muistuttavan olemassaolollaan.Ruokakaupoilla käydessäni, ostoskoriin löysi jokin ihan uusi raaka-aine mulle - se paljon hypetetty avokado. Saatoin vähän ihastua! Eilen väsäsinkin treenien jälkeiseksi päivälliseksi maukkaan broileri-avokadosalaatin, johon heitin perus jäävuorisalaatin, rucolan, punasipulin, kurkun ja tomaatin lisäks vähän omenaa. Tähän olisi oikeastaan käynyt aika hyvin myös pähkinät tai siemenet, ehkä sitten ensikerralla. Mutta tosiasia on se, että avokadoa tulee löytymään meidän hevi-lokerosta jatkossakin. Joten, hyviä avokadoreseptejä, anybody?

Tänään olikin sitten Jyväskylässä joulukadunavajaiset. Otin Melissan kaveriks ja lähdettiin käväsemään keskustassa. Mihin ihmeeseen on kadonnut ne ihanan lumiset joulukadunavajaiset kymmenine kojuineen? Tuolla ei ollut nyt kuin pari hassua kojua (fudgekoju! - pakko mainita tästäkin, että mulla ei ees tehny mieli, whaat!). Päädyttiin sitten Coffee Houseen juomaan latet ja Melissa herkutteli piparipullalla. Tälläsiä hetkiä pitäs olla useammin! Puhuttiin juuri kuinka ihanaa olisi kun joka viikko olisi mahdollista nähdä esim. aina samana päivänä, samaan aikaan ja samoissa merkeissä! Veikkaan, että jokaista tapaamista ei malttais oottaa sitten millään. On "mukavaa" kun kaikki kaverit on vuorotyössä ja/tai opiskelee.
Viikko sitten kotona ollessani hain vähän joulufiilistä äidin joululehdistä ja -kirjasista. Sainkin jonkin sortin inspiraation ja ajatuksen, että tähän jouluun haluan panostaa enemmän kuin aikaisempiin. Aionkin hemmotella ystäviä jouluherkuilla, mahdollisesti kuvien luumukakulla ja chévrepipareilla. Huomenna oiskin sit edessä kaikkien kynttelikköjen ja valosarjojen kaivaminen ulkovarastosta - sitä ennen on kuitenkin selätettävä aina niin ihana 05-13 aamuvuoro. Herkkua! Nyt aion vielä nauttia hetken täällä peiton alla blogeja lueskellen ja telkkaria katsellen. 
Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille! ♥ Kuinka sinä muuten vietit viikonloppusi? 

12 kommenttia:

  1. Ihanaa kun oot takas! Oot kyllä ihan huippukaunis, varsinkin sun hiukset on tosi nätit :)

    Voisitko tehdä postauksen sun laihdutuksesta ja nykyisestä treenailusta & ruokavaliosta? Aiempaan blogiin taisitkin joskus jotain kirjotella vähän tosta laihtumisesta. Käytkö ryhmäliikuntatunneilla vai treenaatko vaan salilla? Laihdutatko yhä?

    Kiinnostaa ihan sillä, että ite kans laihdutan ja treenaan aika paljon sen takia. Tosin välillä en oikein tiedä treenaanko "oikein", koska käyn ryhmäliikuntatunneilla niin en pysty niin paljon vaikuttaa sen treenin sisältöön. Perusviikko menee kuitenki jotakuinkin näin:
    (ma: bodycombat,) ti: bodystep, (ke: 30 min. core ja bosu-tunti, joka vastaa steppiä,) to: bodystep ja bodypump, (pe: bodycombat + 30 min. core,) la: koiran kans tunnin lenkki ja su: bodypump ja bodyattack. Noina suluissa olevissa treeneissä käyn fiiliksen mukaan, mut jos skippaan niin sitte meen koiran tunnin lenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että mua on odotettu! :) Ja kiitos. ♥

      Postausta treenaamisesta ja painonpudotuksesta on luvassa tässä jossain vaiheessa kun sitä niin paljon on toivottukin ja mikäs siinä, onhan se mieluinen aihe mullekkin. Käyn jonkun vähän vaihtelevasti tunneilla, välistä on viikkoja etten ollenkaan ja sitten taas saatan käydä kolmella tunnilla viikossa. Siihen päälle kolmet punttitreenit/viikko ja kickboxing n. 3 krt/viikko. En varsinaisesti laihduta enää, mutta katon vähän mitä syön suhteessa kulutukseen.

      Ihan yhtälailla tuo treeni onnistuu ryhmäliikuntatunteinakin, kunhan vaan muistaa pitää aerobisen ja lihastreenin hyvässä suhteessa toisiinsa. Ihan hyvältä näyttää! Pidä vaan tämä mielessä: "30 % gym, 70 % kitchen - abs are made in the kitchen not in the gym" :)

      Poista
  2. Jes hienoa, että postausta on tulossa :)
    Toi on kyllä totta, että ruokavaliohan se enemmän merkkaa. Liikuntapuoli on hallussa, mutta ruokavalio tahtoo välillä lipsua millon minkäkin tekosyyn vuoksi. Enkä tarkota tässä välttämättä sitä, että herkuttelisin liikaa, vaan joskus on sellasiakin päiviä, että "unohdan" kiireessä syödä välipalan ja saatan olla ykskaks kuus tuntiakin syömättä - ei hyvä.

    VastaaPoista
  3. Mua harmitti sikana kun jäi joulukadun avajaiset välistä darran vuoksi... Mutta en siis ilmeisesti menettänyt mitään kun ilotulituksenkin näin ikkunasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kyllä menettänyt :) Kylmäkin oli! Mulla jäi taas se ilotulitus näkemättä, hups :D

      Poista
  4. Avokado ja viikonloppuna treenaaminen on aivan ihanaa!:)

    VastaaPoista
  5. great snapshots :) you're such a beauty and i love avocado as well. So delicious and healthy!
    by the way you're blog is great and definitely keep it up, dear.

    xx Rebekah

    http://www.flirting-with-fashion.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. ihan mielettömiä herkkukuvia. pitää nyt vihdoin antaa mahdollisuus tolle raejuustolle aamupalassa, kun kaikilla sitä näyttää puurokipossa lisukkeena olevan :d näyttää kyllä hyvältä. ja avokadooo nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namnam! Eiku kokeileen, sitä voi tunkee iha joka safkaan kyl melkeenpä :D Hitto, unohdin ostaa kaupasta lisää avokadoo sniff!

      Poista


I N S T A G R A M

follow me @ B L O G I L I S T A - B L O G L O V I N - W E ♥ I T - contact me: venkuli@hotmail.com